Litecoin rikkoi $100 rajan

Litecoin rikkoi $100 rajan

Bitcoinin kovasta noususta huolimatta, Litecoin (LTC) on viikon mittausjaksolla mitattuna sen edellä. Seitsemän päivän kuluessa Litecoin on kasvanut lähes 45% tehden siitä yhden parhaiten menestyneimmistä kryptovaluutoista kuluneella viikolla. Sen nousu on ylittänyt jopa Bitcoinin (BTC) ja Ethereumin (ETH).

Viimeisen kolmen päivän aikana Litecoin, Ripple, Ethereum ja Bitcoin ovat kasvaneet voimakkaasti Yhdysvaltain dollariin nähden. LTC vaikuttaa kuitenkin pärjäävän paremmin kuin muut ja merkittävä tuki muodostuu 72 dollariin.

Litecoinilla on ollut jo lähes vuoden ajan 80 dollarin vastus, mutta se rikkoutui tällä viikolla. Arvo ylitti ensimmäisen kerran 100 dollarin rajan yli vuoteen.

Seuraava vastus löytyy n. 1,5 vuoden takaisesta huipusta, joka oli 145 dollaria. Ilmassa on uskoa, että nousevan trendin jatkuessa se saavuttaa tuon arvon ennemmin kuin myöhemmin. Litecoin kuten moni muukin altcoin on hyötynyt Bitcoinin kovasta noususta.

Sen lisäksi, että viimeisen viikon aikana Litecoin on päihittänyt Bitcoinin ja Ethereumin, se voitti lähes kaikki muutkin top-50-kastissa olevat kryptovaluutat. Vain SwissBorg, Elrond ja Chimpion ylittivät Litecoinin viikon aikana.

Aiheesta uutisoi Bitcoinwarrior.com:
https://bitcoinwarrior.net/2020/12/litecoin-ltc-breaks-100-resistance-for-the-first-time-in-a-year/